keskiviikko 24. lokakuuta 2018

"Katso mitä työpaja tekee meille"


Kolmas stressinsäätelykoulutuspäivä sosiaalityöntekijöille pidettiin Mar Eliaksen pakolaisleirissä Beirutissa.

Työpaja aloitettiin samaan tapaan kuin edellisinä päivinä. Tässä koulutusryhmässä oli mukana enemmän sosiaalityöntekijöitä, joilla oli pitkä työura BAS:issa.  Yhdentoista hengen ryhmästä neljä oli työskennellyt BAS:issa yli 30 vuotta. Osa sosiaalityöntekijöistä oli aloittanut vapaaehtoistyöntekijöinä. Pitkän linjan ammattilaisten puheenvuoroissa korostuivat arvostus ja kiitollisuus työnantajaa kohtaan.

Sosiaalityöntekijät kertoivat odottaneensa koulutusta. Osa sanoi, että stressitaso on jo alhainen, kun tietää aiemman kokemuksen pohjalta, että stressinsäätelytyöpajoista on hyötyä. Tunnelma oli kuitenkin aluksi levoton ja hälyisä. Tämä kuvasti hyvin ympäristöä, jossa sosiaalityöntekijät tekevät työtään ja jossa osa heistä myös asuu. Työntekijät tulivat Shatilan, Bourj el-Baranjehin ja Ein el-Helwehin pakolaisleireistä, jotka kaikki ovat tiheään asuttuja, ahtaita, meluisia ja turvattomia leirejä. Asettuminen hiljaisempaan luokkatilaan saattoi tuntua vieraalta.

Ryhmätyöt, joissa käsiteltiin työn kuormitus- ja voimavaratekijöitä, koettiin tärkeiksi. Monien mielestä oli hyvä kuulla, että kollegat jakavat samoja haasteita. Tulee kokemus, ettei ole yksin kuormituksen kanssa. Keskusteluissa nousi esille myös vahva ammatillinen itsetunto ja työn imu. Vaikka työ on kuormittavaa ja raskasta niin se on myös palkitsevaa.

Osallistujat lähtivät aktiivisesti mukaan käytännön harjoitteisiin. He tunnistivat hyvin kehon vireys-  ja jännitystiloja. Työpajan edetessä harjoiteltiin oman kehon vireystilan säätelyä. Tunnelma rauhoittui selkeästi ja stressitason lasku oli selvästi havaittavissa.

Osallistujat arvioivat omaa stressitasoaan työpajan alkaessa ja päättyessä skaalalla 0-10 (0 ei stressiä ja 10 korkein kuviteltu stressitaso). Yhdentoista  osallistujan ryhmässä keskiarvo oli aluksi 4 ja lopuksi 1.

Osallistujat lähtivät työpajasta levollisesti hymyillen. Joku totesi ääneen: ”Katso mitä tämä työpaja tekee meille, kiitos!”


Mar Eliaksen kokenut ja motivoitunut koulutusryhmä.

Kehonhuoltoa

Hengitä syvään ja hitaasti.

Liike ja rentoutuminen.

Mar Eliaksen pakolaisleiri.

1 kommentti:

  1. Näitä raportteja on ollut mielenkiintoista lukea, kiitos!
    Leena R.

    VastaaPoista