tiistai 31. lokakuuta 2017

Mielenterveystyö kehittyy dokumentoinnin ja tutkimuksen avulla


Libanonin-matka huipentui Beit Atfal Assumoudin 11. Mielenterveyskonferenssiin, joka tänä vuonna järjestettiin yhteistyössä American University of Beirutin taiteiden ja tieteiden tiedekunnan kasvatustieteellisen osaston kanssa osaston johtajan Anies Al-Hroubin aloitteesta. Siksi konferenssitilat olivat yliopiston kampuksella arvokkaassa ja kauniissa ympäristössä.

Konferenssi oli kaksipäiväinen ja teemana oli sillan rakentaminen teorian ja käytännön välille. Erityisesti toivottiin, että käsiteltäisiin dokumentaatiota ja tutkimusta mielenterveysohjelmissa. Esitysten aiheet kattoivat laajan alueen, esim. sähköinen potilastietojärjestelmä, sähköiset työkalut sekä erityisesti pakolaisten mielenterveyteen liittyvä tutkimus ja käytännön työ. Ajankohtaisuutensa vuoksi sotatraumat saivat toisena päivänä tilaa. Konferenssin vaikuttavinta antia olivat tohtori Tania Bosquin (American University of Beirut) ja tohtoriopiskelija Alexandra Chenin (Harvard University) esitykset siitä, miten sotaa ja aseellisia konflikteja kokeneet lapset ja nuoret selviävät.

Bosqui oli työtoverinsa kanssa analysoinut laadukkaiksi arvioimiaan interventiotutkimuksia (17), joista kahdeksassa oli kliininen populaatio. Kun kyseessä olivat ei-kliiniset luokkatutkimusasetelmat, tutkimusevidenssi ei riittänyt muihin johtopäätöksiin kuin että interventiot lisäsivät lähinnä toivoa ja hyvinvointia. Kliinisellä populaatiolla interventiot olivat enimmäkseen kognitiivisen ja kognitiivisbehavioraalisen terapian menetelmiä, narratiivisia menetelmiä (Kid NET)  ja mind-body-harjoituksia. Merkittävää toipumista havaittiin kognitiivisia ja kognitiivisbehavioraalisia menetelmiä käytettäessä ja jonkin verran Kid NETin avulla. Traumaperäisen stressihäiriön oireet, ahdistuneisuus ja depressio lievenivät, prososiaalinen käyttäytyminen lisääntyi.

Lisäksi Bosqui selvitti, mitkä ovat muutoksen perusmekanismit, kun pyritään lisäämään konfliktin kokeneiden lasten ja nuorten hyvinvointia, mielenterveyttä ja resilienssiä. Hän kävi kollegoineen läpi 13 katsausartikkelia vuoteen 2017 saakka. Ne kattoivat 34 maata ja yli 30.000 lasta. Muutoksen mekanismeja olivat mm. turvallisuus ja leikki; yhteisön ja perheen valmiuksien kehittäminen ja vakaumusjärjestelmien rooli; psykoedukaatio, taitojen kehittäminen, avuliaisuuden oppiminen; kognitiivinen uudelleenstrukturointi, narratiiviset menetelmät, avun pitkäkestoisuus sekä myönteisten tulosten heikkenemisen ehkäisy. Kielteisiä vaikutuksia oli silloin, jos sotaan liittyviä normaaleja reaktiota patologisoitiin ja jos keskityttiin yksittäiseen lapseen, kun sota on vaikuttanut koko väestöön. Interventiot on sovitettava paikalliseen kulttuuriin.

Loppupäätelmissään Bosqui totesi, että kliinisen hoidon lisäksi tarvitaan monia muita vähemmän tutkittuja muutosmekanismeja, kuten juuri leikki, turvallisuus, yhteisö ja perhe, paranemista edistävät perinteet, uskonto, uskomukset ja arvot. Sodan kokeneiden lasten tukemisessa on otettava huomioon kolme peruspilaria: monipuolisuus ja kattavuus; tuen jatkuvuus sekä tuen haittavaikutusten ehkäisy. Evidenssin saavuttamisessa on ongelmana, että tutkimuksen vaatimukset ja käytäntö eivät useinkaan kohtaa.

Alexandra Chen oli kollegoidensa kanssa tutkinut Bekaan laaksossa Libanonissa 300:n syyrialaisen 6-10-vuotiaan pakolaislapsen kognitiivista kapasiteettia. Tutkimuksessa käytettiin pelinomaisia menetelmiä, jotka oli kehitetty lasten ja nuorten pitkäkestoisen muistin, toiminnanohjauksen ja työmuistin tutkimiseen. Ne toimivat hyvin pakolaispopulaatiossa.

Osa tuloksista yllätti tutkijat. Ikä ei ennustanut kognitiivisia toimintoja. Myöskään kognitiivisella kapasiteetilla ei ollut yhteyttä trauman kanssa. Mutta kun lasten ja nuorten trauma-altistuksessa jatkossa eroteltiin toisistaan uhka- ja deprivaatiotrauma, havaittiin, että altistuminen uhkaavalle traumaattiselle tapahtumalle vaikutti toiminnanohjaukseen.

Tutkimuksen perusteella Chen päätteli, että pakolaislasten tutkimuksessa pitäisi mitata psykososiaalista stressiä. Se ennustaa hänen mukaansa paremmin kognitiivisia toimintoja kuin trauma. Outoa oli, että iällä ja toiminnanohjauksella ei ollut yhteyttä. Psykologisen kirjallisuuden mukaan iän lisääntyessä toiminnanohjauksen pitäisi parantua. Chen nosti esiin muutaman mahdollisen selityksen. Yksi mahdollisista on, että 8-10-vuotiaat lapset altistuivat traumatisoitumiselle 3-5-vuotiaina Syyrian kriisin alkaessa. Merkittävänä tekijänä hän piti, että vanhemmat pakolaislapset kokevat pienempiä enemmän stressiä, koska he joutuvat osaltaan huolehtimaan perheen toimeentulosta. Myös koulunkäynnin myöhästyminen pakolaisuudesta johtuen voi vaikuttaa.

Jotta pakolaislapset menestyisivät koulussa, tulisi Chenin mukaan integroida sosioemotionaaliset ja kognitiiviset tavoitteet. Kouluaineiden opetusohjelmat yksistään eivät riitä.

Psykiatri Madeleine Badaro Taha Beirutin perheneuvolasta kertoi syyrialaislapsista, jotka ovat tulleet Beit Atfal Assumoudin (BAS) hoitoon. Tämän vuoden alkupuolella (tammi-kesäkuu) syyrialaiset ovat lukumäärältään suurin potilasryhmä  Beirutin perheneuvolassa. Heistä 84 prosentilla on merkittäviä terveys-, koulutus- ja psykososiaalisia erityistarpeita. Enemmistö saa tarpeenmukaista tukea, pienemmälle osalle on järjestetty psykososiaalisia interventioita ja samanvertainen osa on vielä odotuslistalla.

Lasten ongelmilla on geneettistä taustaa, koska hiukan yli puolella vanhemmat ovat serkuksia. Melkein neljännes lapsista on syntynyt pakolaisuudessa Libanonissa. Hiukan vajaalla ¾:lla on taustalla traumaattisia kokemuksia: Sukulaisia oli kuollut ja loukkaantunut tai kadonnut. Lapsi itse oli joutunut todistamaan väkivaltaisuuksia.

Syyrialaislapset kaipaavat kaikkea tuttua: kotia, koulua, vanhempia, sukulaisia, ystäviä, naapureita, kotikylää, jopa sen kiviä, ilmaa ja vettä. He toivovat mielenrauhaa ja arvostusta. He kaipaavat kuolleita sukulaisia ja menetettyjä vuosia. Monenlaisiin perheiden tarpeisiin ei ole saatu apua: lasten koulunkäynti, lääketieteelliset hoidot, työ, ruoka, kunnollinen asunto, raha perustarpeisiin ja palveluihin, vapaa-ajan harrastukset.

Psykologien Sosiaalisen Vastuun ja Arabikansojen ystävyysseuran yhteistyöjärjestö Beit Atfal Assumoud oli muutoinkin konferenssissa hyvin esillä. Järjestön eri toimintasektoreilta oli valmistettu posterit. Käsityökeskus esittäytyi ristipistotöineen. Esittelypöydältä löysimme vielä ostettavaa, vaikka olimme jo aiemmin vierailleet käsityökeskuksessa. Salin puolella henkilökunta hoiti mallikkaasti järjestelyjä ja spiikkauksia.

Esityksissä valottui BAS:in toiminta lasten ja heidän perheidensä mielenterveyden edistämiseksi. Järjestössä kehitetään musiikkiterapian käyttöä. Siihen liittyen muutamat työntekijät saavat Italiassa koulutusta ja antavat jo lapsille musiikkiterapiaa. Musiikkiterapiakoulutusta koordinoi PrimaMaterian Deborah Parker, joka esitteli hanketta yhdessä muiden kouluttajien ja Lialiane Younesin kanssa.
Psykologi Arda Kashkashian Nahr el-Baredin perheneuvolasta kertoi naisten psykodraamaryhmästä, johon osallistujat olivat olleet hyvin tyytyväisiä. Puheterapeutti Tarek Feghali hahmotti kymmenvuotisen työn tuloksia El-Bussin perheneuvolassa. Perinteisestä yksilötyöskentelystä toimistossa on aktivoiduttu ulospäin kotikäynneille, vierailuille päiväkoteihin ja kouluihin, otettu vanhemmat aputerapeuteiksi… Beddawin perheneuvolassa oli pohdittu oppimisvaikeuksien ja sosioekonomisen ympäristön välistä yhteyttä (Edith Merhi).

Monessa BAS:in edustajien esityksessä tuli esiin, että yhteistyö Psykologien Sosiaalisen Vastuun ja Arabikansojen ystävyysseuran kanssa on ollut hyvin tärkeää palvelujen järjestämiselle ja niiden kehittämiselle. Järjestöjen edustajista Sirkku Kivistö ja Irja Kandolin olivat henkilöinä mukana ohjelmassa vaikkakin poissaolevina. Heillä oli yhteinen esitys Liliane Younesin ja Fatima Khaizaranin kanssa erityislasten kummihankkeesta, jossa suomalaisten tuella on ollut ratkaiseva merkitys.

Paikalla sen sijaan olivat psykologit Riikka Toivanen ja Maiju Tokola. He pitivät esityksen ja työpajan vanhemmuudesta ja mentalisaation tukemisesta. Työpaja oli täynnä innokkaita ammattilaisia, joilla oli halua oppia uusia taitoja omaan työhönsä.

Omassa esityksessämme tarkastelimme, miten ryhmämuotoista EMDR-menetelmää voidaan hyödyntää tukemaan stressinsäätelyä ja vahvistamaan pakolaisten kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden voimavaroja. Työpajassa demonstroimme BAS:in sosiaalityöntekijöille järjestämiemme stressinsäätelytyöpajojen sisältöä sekä dokumentoinnin käyttöä näiden toimintojen seurannassa ja kehittämisessä. Mutta siitä myöhemmin lisää.

Beit Atfal Assumoudin nuorten musiikkiesitys. Kuva:KP

Bosqui & Parker keskustelevat tauon aikana. Kuva:KP

Viola Tokolan akrobatiaesitys. Kuva:Kirsti Palonen
 
Riikka Toivanen & Maiju Tokola. Kuva:Kirsti Palonen

perjantai 27. lokakuuta 2017

Kohtaamiselle löytyy aikaa

Beit Atfal Assumoudin työntekijät osoittavat jatkuvasti suurta joustavuutta työssään. Usein me ulkomaalaiset tuotamme heille ylimääräistä vaivaa  ja häiritsemme meneillään olevia tehtäviä. Torstaina kävimme häiriköimässä BAS:in käsityökeskuksessa Sabrassa ja toimintakeskuksessa Shatilan pakolaisleirissä.

Käsityökeskuksessa oli kehitetty uusia malleja. Esimerkiksi huivit olivat hyvin kauniita. Elektronisten välineiden muutokset oli otettu huomioon, iPadeille löytyi nyt suojuksia. Kirjottuja sohvatyynyjä oli valmistettu amerikkalaiselle tilaajalle. Kaikki tuotteet ovat hyvin edullisia.

Shatilassa otimme keskuksen johtajan Jamile Shehaden kanssa puheeksi Sirkku Kivistön ajatuksen, että järjestäisimme muutaman tunnin stressinsäätelytyöpajoja keskusten johtajille, jotka monien vastuidensa vuoksi kokevat vaikeaksi irrottautua työpajaamme päiväksi tai useammaksi. Voimme havaita, että Jamilelle lasten ja perheiden auttaminen on sydämenasia. Hänen oli vaikea aluksi ymmärtää, että tavoitteemme olisi työntekijöiden hyvinvointi. Hänellä oli koko ajan mielessä autettavien hyvinvointi.

Vaikka Jamile joutuu tekemään paljon paperitöitä, hänellä on aina aikaa lapsille ja heidän vanhemmilleen. Päivän päätteeksi voimme tavata kahta kummiperheemme lasta. Näimme heitä jo muutama päivä sitten, kun isä toi heitä keskukseen. Saleh, 8 v, innostui kovasti Suomesta tuodusta pelistä. Hänen hihkaisunsa houkuttelivat paikalle muitakin lapsia, ja innostus tarttui.

Kummiperheemme elämäntilanne on äärimmäisen vaikea, mutta BAS on valmis käymään kaikkien ongelmien kimppuun. Jamile, keskuksen johtaja, jopa myrkytti rotat perheen vaatimattomasta kodista. Häntä nauratti, kun Suomesta tuotujen lahjoitusten joukosta löytyi pehmorotta.

Jamile sapuu työpaikalleen. Kuva:K. Palonen

Koulutusta ja uusia suunnitelmia


Yksi tavoitteemme tällä hankematkalla on arvioida mahdollisuuksia järjestää  kouluttajakoulutusta stressinsäätelytyöpajoihimme osallistuneille sosiaalityöntekijöille. Keskiviikkona sosiaalityöntekijät kokoontuivat BAS:in keskuksessa Mar Eliasin pakolaisleirissä. Sinne toiminnanjohtaja Kassem Aina oli ohjannut meidät keskustelemaan aiheesta.

Paikalle saapuessamme läsnä oli vasta muutamia sosiaalityöntekijöitä, joiden kanssa olimme patikoineet kaksi päivää aikaisemmin. Tavanomaisissa oloissa vähän liikkuvat naiset tunsivat edelleen fyysisen rasituksen lihaksissaan, mutta olivat muuten tyytyväisiä maanantaipäivään. Odotellessa Nina veti venytyssession käyden läpi lihasryhmät, joita naisten mukaan jomotti. Naamat olivat välillä irvessä, mutta hauskaa oli.

Sitten osoittautuikin, että sosiaalityöntekijöillä oli alkamassa koko päivän koulutus. Kouluttaja odotti, että kauimpaa tulevatkin sosiaalityöntekijät saapuisivat ja päästäisiin aloittamaan. Tilanne oli meille tuttu ja päätimme olla viemättä häneltä aikaa lyhyttä asian esittelyä enempää. Nina kertoi sosiaalityöntekijöille palautteemme siitä, että he ovat edistyneet harjoitteissa ja luonnossa liikkumisessa siinä määrin, että selvitämme kouluttajakoulutuksen aloittamista. Osallistujat olivat yleisesti motivoituneita jatkamaan hanketta tähän suuntaan, ja totesimme, että jatkossa heille tehdään tästä kysely.

Mar Eliasista siirryimme Saidan perheneuvolan tiimikokoukseen. Siellä keskusteltiin potilaista, joiden kautta paljastui, miten vaikeiden ongelmien kanssa työntekijät painivat: Potilailla oli kehitysvammaisuutta, puhehäiriöitä, orgaanisia ongelmia, käyttäytymishäiriöitä, depressiota, keskittymisvaikeuksia, oppimisvaikeuksia, autistisia piirteitä, monenlaisia kotiongelmia… Perheenjäsenet kärsivät depressiosta, ja taloudellinen tilanne oli yleensä huono. Vanhemmuus saattoi olla pahasti hukassa eivätkä lapsipotilaat saaneet kotoa tukea ongelmissaan.

Perheneuvolassa oli ollut useita yrityksiä aloittaa vanhemmille ryhmiä, mutta niissä ei ollut päästy alkua pidemmälle. Vanhemmat eivät tulleet ryhmien kokoontumisiin. Nyt suunnitelmissa on vaihtaa suuntaa. Sosiaalityöntekijöitä koulutetaan antamaan leirissä koulutusta aiheista, jotka ovat osoittautuneet tärkeiksi potilastyössä.

Beit Atfal Assumoudissa on ollut valmisteilla mielenterveystyön strateginen suunnitelma, jonka on tarkoitus strukturoida ja yhtenäistää työtä viidessä perheneuvolassa. Luonnos on jo ollut kommentoitavana perheneuvoloissa.

Viereisen Ein el-Helwehin pakolaisleirin turvallisuustilanne on koko ajan epävakaa. Työntekijät totesivat sen yhdeksi syyksi poissaoloihin. Vanhemmat saattavat pelätä lähteä leiristä perheneuvolaan. Jos pois ollessa alkaa jokin selkkaus, he eivät mahdollisesti pääsisi takaisin kotiin. 


Mar Eliasin pakolaisleirin sisääntulokuja. Kuva: K.Palonen
Patikoinnissa kipeytyneitä lihaksia venytellään. Kuva: KP
Motivoituneita sosiaalityöntekijöita. Kuva: K.Palonen
Saidan perheneuvolan tiimikokouksessa. Kuva: K.Palonen


torstai 26. lokakuuta 2017

Pakolaisen elämä - vaikeaa ja vielä vaikeampaa


Tiistaina suuntasimme kohti Baalbekia ja Wavelin pakolaisleiriä. Matka sujui nopeasti, kun samalla valmistelimme loppuviikon konferenssiesityksiä. Edellisenä päivänä oli tullut viesti, että valmiit esitykset toivottiin kahden päivän päästä. Hetkeksi stressitaso nousi, koska oma ohjelmamme oli suunniteltu hiukan eri tavalla. Libanonin-vapaaehtoistyömatkoilla olemme saaneet oppia, että joustavuus ja muutokset ovat osa arkea. Jos sitä ei kestä, tätä työtä on mahdoton tehdä. 

Tervetuliaiskahvien jälkeen meidät kutsuttiin seuraamaan Palestiinan Punaisen Puolikuun ensiapukoulutusta. Opettaja oli niin hyvä, että ymmärsimme kielimuurista huolimatta, mistä oli kysymys. Meille tuttu Anne-nukke lepäsi pöydällä ja opettaja demonstroi niin Heimlichin otteen kuin elvytyksen sen avulla. Koulutuksen jälkeen pääsimme tapaamaan Solidaarisuussilmukoiden naisia, tästä löytyy raportti facebook-sivulla:  
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1628587000496014&id=198147196873342. Naiset tutkivat kiinnostuneesti suomalaisten naisten lahjoitusneuleita.

Tapaamisen jälkeen vierailimme vanhusten luona, joilla on kummit Suomesta. Tapasimme neljä vanhusta ja heidän omaisiaan. Jokaisessa kodissa oli tarjolla kahvia tai teetä. Perheet ovat erittäin köyhiä, mutta vieraanvaraisuus on sellaista, mitä en ole kokenut muualla. 

Vanhusvierailujen jälkeen BAS:in keskuksen johtaja Aziza Shehade vei meidät tapaamaan Syyriasta paenneita palestiinalaisia. Heidän asumuksiaan on vaikea kuvata. Vierailimme hautausmaan huoltorakennuksessa ja entisessä uimalassa, joiden tiloja oli muokattu äärimmäisen vaatimattomiksi suojiksi pakolaisille. Uimalan rakennuksessa yksi perhe asui n. 3x3m olevassa huoneessa. Lapsi teki läksyjä patjalla, joka toimi myös myöhemmin makuualustana. Toisten kodit olivat samanoloisia. Millaiset olot mahtavat olla sen jälkeen, kun talvi ja sadekausi alkavat?

Ensiapuopetusta Wavelin pakolaisleirissä. Kuva: Kirsti Palonen

Villavaatteen hyödyllisyys. Kuva: Kirsti Palonen
Koulu on päättynyt. Kuva: Kirsti Palonen

Naimisissa 45-vuotta. Kuva: Kirsti Palonen

Syyrialainen pakolaisäiti. Kuva:Kirsti Palonen

Entinen uimala antaa suojaa pakolaisille. Kuva: K. Palonen

Syyrian palestiinalainen pakolaisperherhe. Kuva:Kirsti Palonen




tiistai 24. lokakuuta 2017

Hyvinvointia luonnosta


Tällä hankematkalla meillä ei ole aikaa kolmen päivän työpajaan kuten tavallisesti. Sosiaalityöntekijöillä on meneillään työntäyteinen viikko ja meidänkään aikaresurssimme eivät mahdollista kolmepäiväisen työpajan järjestämistä. Mutta stressinsäätelypatikointia odotettiin niin innokkaasti, että se tuntui välttämättömältä. Kiireiden keskelläkin 20 sosiaalityöntekijää irrottautui päiväksi työpajaan. Olimme jo etukäteen joutuneet rajaamaan ulkopuolelle ryhmään kuulumattomia, mutta silti kaksi ylimääräistä osallistujaa tuli mukaan. Päättelimme tästä, että halukuutta stressinsäätelypatikoinnille on myös muissa ammattiryhmissä.

Matkaan lähdettiin aiempaan tapaan Mar Eliaksen pakolaisleiristä. Olimme jo vastassa siellä, kun sosiaalityöntekijöitä saapui pikkuhiljaa eri puolilta Libanonia. Poskisuukkoja ja iloisia tervehdyksiä vaihdettiin. Monet kertoivat, että he olivat odottaneet patikointia ja että se tulee tarpeeseen. Viime viikot ja kuukaudet olivat olleet kuormittavia sekä työssä että yksityiselämässä. Koettiin tärkeänä päästä luontoon liikkumaan ja rentoutumaan. Vetäjänä tuntui hyvältä kuulla, että odotukset ja motivaatio olivat korkealla.

Laulu ja äänekäs ilonpito alkoivat, kun bussi vihdoin pääsi liikkeelle kolme varttia myöhässä sovitusta ajasta. Matka taittui nopeasti Wadi el Salibin alueelle. Yhtenä ohjaajien stressitekijänä oli oppaan vaihtuminen. Tuttu oppaamme oli ulkomailla ja olimme rekrytoineet sähköpostin välityksellä hänen tilalleen Raja Saaden, jota emme entuudestaan tunteneet. Hän sai ennakkotietoa ryhmästä ja toiminnastamme ennen kuin yhteistyöstä päätettiin. Tästä huolimatta jännitimme, miten hän kohtaa osallistujat. Se osoittautui turhaksi heti kun Raja astui bussiin, hymyili ja tervehti iloisesti osallistujia. Vetäjien stressitaso laski saman tien ja jatkossakin oppaamme osoitti kykenevänsä ottamaan huomioon sekä osallistujien kunnon ja jaksamisen että sopeutumaan vetäjien suunnittelemaan ohjelmaan.

Patikointi aloitettiin aistien aktivointiharjoituksella, jonka jälkeen lähdettiin aistimaan luontoympäristöä. Maisemat olivat kauniita ja kävely taittui hyvää tahtia. Toisena harjoituksena tehtiin kymmenen minuutin hiljaisuuskävely. Ohjeena oli, että kävely oli tarkoitettu itselle, sen aikana ei tarvinnut kuunnella muita, ottaa vastaan muiden kokemuksia tai ajatuksia. Sai hetken vain kävellä, aistia luontoa ja olla omien tuntemusten ja ajatusten kanssa. Ahtaissa pakolaisleireissä työskenteleville ja asuville hiljaisuus ei ole tuttua. Sosiaalityöntekijöiden työssä he joutuvat kantamaan muiden ihmisten huolia ja murheita. Harvoin on aikaa itselle, aikaa pysähtyä kuulostelemaan, miten minä voin, mitä minulle kuuluu juuri nyt, mitä minä tarvitsen. Harjoituksella halutaan mahdollistaa hetki sille, että ei tarvitse olla vastaanottava osapuoli, että saa itse päättää mihin suuntaa huomionsa. Moni tulikin harjoituksen jälkeen kertomaan, että oli huomannut veden solinan, lintujen laulun ja miltä maa tuntui kävellessä jalkojen alla.

Lounastauon jälkeen pysähdyttiin stressihuutoharjoitukseen. Sen aikana saimme huomata, että huudolle ei enää ole niin suurta tarvetta kuin ensimmäisellä patikoinnillamme 2014. Toistuvat työpajamme ovat tehneet tehtävänsä, huuto on muuttunut nauruksi ja huumoriksi. Stressinpurkaminen on mahdollistanut sen, että voi rauhoittua ja hiljentyä. Kaikkein ensimmäisenä työpajapäivänämme 2014 saavutettiin minuutin hiljaisuus kovalla työllä. Viimeisenä stressinsäätelyharjoituksena toistettiin hiljaisuuskävely. Osallistujat olivat kokeneet sen hyvänä harjoituksena ja sen toistaminen tuntui heistä mielekkäältä.

Välitöntä palautetta työpajasta saatiin heti paluumatkalla. Kiitoksia tuli runsaasti ja useaan otteeseen kuulimme, että patikointi ja harjoitukset ovat tarpeellisia. Päivä patikoinnin jälkeen tapasimme kaksi osallistujaa Baalbekissa. Molemmat kertoivat, että olivat kärsineet kivuista ennen patikointia. Toisella oli ollut kipua niska- ja hartiaseudulla ja toisella kovaa päänsärkyä. Molemmilta kivut olivat hävinneet patikoinnin aikana. Uni oli maistunut ja kipu ei ollut palanut. Toinen heistä pohtikin ääneen, että ennen säännöllisesti toistuneet kävelylenkit ovat jäänet päivittäisestä ohjelmasta pois. Keskusteltiin siitä, voisiko ne aktivoida uudelleen. Laitettiin myös idea kävelypalavereista hautumaan.

Harjoitus ennen patikointia: aistienaktivointi. Kuva:Kirsti Palonen
Stressihuuto. Kuva:Kirsti Palonen

Rentoutuneena stressihuudon jälkeen. Kuva: Kirsti Palonen

We did it! Kuva:Kirsti Palonen

lauantai 21. lokakuuta 2017

Jokainen ihminen on tärkeä




Ensimmäinen päivä Libanonissa alkoi yhteistyöjärjestön toiminnanjohtajan Kassem Ainan tapaamisella Beit Atfal Assumoudin (BAS) toimistossa. Kävimme läpi tulevan viikon ohjelman ja sovimme käytännön järjestelyistä. Tapaamisessa keskustelimme myös Libanonin pakolaistilanteesta. Maassa, jonka asukasluku on suurinpiirtein sama kuin Suomen, on tällä hetkellä arviolta 1.5 miljoonaa Syyriasta tullutta pakolaista pitkäaikaisten palestiinalaispakolaisten lisäksi. Suomalaisessa julkisuudessa toistuva ilmaisu "pakolaiskriisi" tuntuu vähättelevältä Libanonissa. Suomeen ja Eurooppaan verrattuna täällä voisi puhua pakolaiskatastrofista.
 
Kokouksen jälkeen suuntasimme matkamme kohti Shatilan pakolaisleiriä. Psykoterapeutti Markku oli ensimmäistä kertaa Shatilassa. Hänelle pakolaisleirivierailusta jäi päällimmäisenä mieleen kurjuus ja ahtaus. Kurjuus näkyi kapeiden katujen yllä roikkuvina sähköjohtoina, päälle tippuvana vetenä ja ihmisten kotien ahtautena. Sen vastapainoksi nousi kuitenkin isona valopilkkuna työ Shatilan toimintakeskuksessa ja työntekijöiden sinne rakentama ympäristö. Ahtaat tilat olivat siistit ja hyvässä järjestyksessä. Samoin Markku arvosti toimintakeskuksen työntekijöiden ammattillista ja käytännönläheistä työotetta.

Päivä oli täynnä merkittäviä kohtaamisia. Tuntui, että kiireen ja työn keskellä ihmisillä oli aikaa pysähtyä kohtamaan, kuuntelemaan ja jakamaan työkokemuksiaan. Vaikka työtilanteet tuntuivatkin välillä kaoottisilta, työntekijät pystyivät arvioimaan ja työstämään sen, mikä tilanteen kannalta oli olennaista. BAS:in työntekijät välittävät omalla työotteellaan sitä, että jokainen ihminen on tärkeä.

Koulusta kotiin. Kuva: Kirsti Palonen

Terveyskasvatusta päiväkodissa. Kuva: Kirsti Palonen

Jokaisen työlle on oma lokero. Kuva: Kirsti Palonen


Shatilan katukuvaa. Kuva: Nina Lyytinen


perjantai 20. lokakuuta 2017

Vapaaehtoistyömatkalla on monenlaista tehtävää.


Vapaaehtoistyömatkalla on monenlaista tehtävää.  

Matkan aikana järjestetään stressinsäätelytyöpaja sosiaalityöntekijöille, jotka työskentelevät pakolaisten kanssa. Tähänastisia stressinsäätelyhankkeen tuloksia esitellään Beit Atfal Assumoudin 11. mielenterveyskonferenssissa. Suunnittelemme myös 2014 alkaneen stressinsäätelyhankkeen seuraavaa vaihetta. Nyt olemme niin pitkällä, että voimme keskustella kouluttajakoulutuksen aloittamisesta.

Vierailemme Saidan perheneuvolassa, jossa on meneillään Psykologian Sosiaalisen Vastuun mielenterveyshanke. Lisäksi toimitamme solidaarisuusilmukoiden neulelahjoitukset pakolaisleiriin Baalbekiin, jossa kärsitään eniten kylmyydestä talven aikana.



Nyt psykologit Kirsti Palonen ja Nina Lyytinen ovat pysäkillä Istanbulissa matkalla kohti Libanonia.

Lahjoitusneuleita, kuva Kirsti Palonen


Lahjoitusneuleita, kuva:Nina Lyytinen
Saapuminen, Istanbul, 20.10.2017.  Kuva: Kirsti Palonen