Psykologi vapaaehtoistyössä Libanonissa: marraskuuta 2017

Työpajassamme halusimme välittää osallistujille, mitä olemme yhdessä Beit Atfal Assumoudin sosiaalityöntekijöiden kanssa käyneet läpi vuonna 2014 alkaneessa stressinsäätelyhankkeessamme. Kiinnostusta oli niin paljon, että etukäteen asettamamme osallistujien maksimimäärä ylittyi. Alkufanfaarit konferenssin työpajoille tulivat taivaalta; ukkonen jyrisi ja vettä tuli kaatamalla.

Koska dokumentaatio oli yhtenä konferenssin teemana, käsittelimme myös sitä, miten olemme dokumentoineet tehtyä työtä ja seuranneet hankkeeseen osallistuneiden sosiaalityöntekijöiden edistymistä. Huolellinen kirjallinen dokumentointi ja valokuvaaminen on ollut keskeinen - ja työläs - keinomme suunnitella ja kehittää työtämme.

Parityöskentelyssä toinen on koko ajan kirjoittanut muistiin, mitä tehdään ja tapahtuu. Erityisen merkityksellisiä ovat olleet osallistujien kysymykset, kommentit ja palaute. Iltaisin materiaali on kirjoitettu puhtaaksi. Valokuvat on ladattu tietokoneelle; niistä selviää monesti tunnelmia työpajan harjoitusten aikana. Joka ilta arvioimme tehtyä työtä ja tarkistamme siltä pohjalta seuraavan päivän työsuunnitelman. Usein päivä on venynyt pitkäksi, mutta huolellinen dokumentointi ja arviointi ovat kannattaneet, koska ne ovat auttaneet meitä tarvittaessa korjaamaan etukäteissuunnitelmia ja kehittämään uusia työmuotoja. Kirjallisia ja kuvallisia dokumentteja on käytetty hyväksi hankkeesta tiedottamisessa.

Konferenssityöpajamme osallistujat tekivät itselleen samat stressiarvioinnit, joita olemme käyttäneet sosiaalityöntekijöiden kanssa. Cohenin stressimittarin vastauksensa kukin pisteitti ja piti tuloksen omana tietonaan. Sen sijaan saimme osallistujien arviot stressitasostaan asteikolla 0-10 ennen ja jälkeen harjoitusten. Jokaisella koettu stressi väheni. Keskimääräinen stressitaso oli aloitettaessa 5,4 ja työpajan lopussa 2,6.

Työpajan alku viivästyi ja työskentelyaikamme supistui noin 1,5 tuntiin, kun se ohjelmassa oli alun perin kolme tuntia. Hiukan tämä tuotti epämukavuutta. Olimme suunnitelleet työpajamme prosessiksi, jossa osallistujat huomaavat, mitä työpajatyöskentelyn aikana aste asteelta heidän mielessään ja kehossaan tapahtuu. Hankkeemme yleisesittelyn lisäksi demonstroimme menetelmiä, mutta työskentelyssä niiden avulla luotu prosessi on aina oleellisempi kuin yksittäiset menetelmät. Nyt suunnittelemamme työpajaprosessi piti typistää. Mutta hankkeen aikana olemme oppineet, että vieraassa kulttuurissa ja vaihtelevissa oloissa työntekijältä edellytetään kykyä joustaa ja muuttaa lennossa suunnitelmia, jos tilanne niin vaatii. Tällaista venymistä nyt vaadittiin.

Harjoituksista ensimmäiseksi tehtiin Bonbon-harjoitus, joka on hankettamme varten muokkaamamme sovellus ns. rusinaharjoituksesta. Olemme nimenneet sen sosiaalityöntekijöiden makeisesta käyttämän sanan mukaan. Marianne-karamelli johdatteli työpajan osallistujat keskittämään huomionsa tähän hetkeen, pois tulevasta ja menneestä. Makeisen avulla keskityttiin aktivoimaan vuorotellen eri aisteja ja siten vahvistettiin läsnäoloa. Osallistujat totesivat, että karkin syöminen keskittyen oli paljon maukkaampi kokemus kuin kiireessä hotkaistuna. Kiitämme jälleen Fazeria harjoitusmateriaalin lahjoittamisesta.

Kun sade oli lakannut, voimme siirtyä ulos pihanurmikolle. Siellä tehtiin eri aistien kautta etenevä neljän elementin stressinsäätelyharjoitus. Ryhmäläinen, joka oli Syyriasta, kertoi sen jälkeen, että oli mielikuvissaan mennyt takaisin kotimaahansa. Kokemus oli hyvin elävä ja tuotti hänelle mielihyvää. Harjoitukseen valmistaudutaan hengitysharjoituksen avulla, ja sen jälkeen käytiin vielä yksityiskohtaisemmin läpi, miten voi tehdä hengitysharjoituksia.

Libanonissa ei aina ole helppoa keskittyä tekemään harjoituksia puhumatta. Motivoitiin tähän sillä, että stressinsäätelyn oppimisessa omien tuntemusten monitorointi on tärkeää ja se sujuu paremmin, kun ollaan hiljaa. Puhumatta tehtiin edelleen kävelyharjoitus, jonka avulla pyrittiin tunnistamaan, miten kukin kokee stressin ja kiireen. Purussa puhuttiin myös siitä, että huomion kiinnittäminen omaan stressiin ei ole tärkeää vain itselle, vaan yhtä hyvin läheisille, koska stressillä on taipumus tarttua.

Käytettävissä olevan ajan supistuttua puoleen ohjelmassa ilmoitetusta ehdimme tehdä vielä lopuksi pareittain vuorovaikutusharjoituksen, jossa kumpikin sai mahdollisuuden olla sekä puhujana että kuuntelijana. Yhteiskeskustelun aikana todettiin, että yleensä kun joku alkaa puhua, toinenkin alkaa saman tien. Nyt tuntui hyvältä, kun toinen todella kuunteli.

Palaute työpajan jälkeen oli myönteistä. Moni psykologikollega ja muidenkin ammattiryhmien edustaja kävi kiittämässä siitä, että olo oli rentoutuneempi. He kertoivat saaneensa välineitä stressinhallintaan ja ideoita omaan työhönsä. Moni kyseli myös mahdollisuutta yhteistyöhön jatkossa. Lääkäriosallistuja kävi kertomassa, että aikoi heti samana iltana tehdä harjoituksia omille aikuisille lapsilleen, joista toinen oli psykologi.

Tähän työpajaan ja tunnelmaan tuntui hyvältä lopettaa vapaaehtoistyömatkamme paikan päällä tehtävä työ. Myönteisen palautteen saaminen tukee omaa työssä jaksamista ja antaa uskoa sille, että hankkeellemme on tarvetta. Saimme palautteesta myös epäsuoraa vahvistusta sille, että stressinsäätelyhankkeessa suunnittelemamme kouluttajakoulutus on aiheellinen. Sen avulla jalkautettaisiin stressinhallintakeinoja kentälle ihmisille, jotka ovat erityisen tuen tarpeessa. Konferenssin esityksissä puhuttiin tuen merkityksestä lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Hankkeemme koulutettavat ovat heidän kanssaan työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä ja avainroolissa kenttätyössä.