Matkanvarrella poimimme kyytiin jo tutuksi tulleen oppaamme Avediksen. Avedis sanoi hetken matkaa tehneenä, että täällähän on tänä vuonna rauhallinen meno. En tiedä, että yhtyisivätkö suomalaiset ensikertalaiset tähän kommenttiin.
Ehdeniin päästyämme Avedis kertoi meille sen monimuotoisesta luonnosta ja valisti muun muassa luonnosta huolehtimisesta ja siitä, ettei luonnonpuistossa roskia saa heittää libanonilaiseen tavalliseen tapaan olan yli maahan, vaan ne kerätään mukaan.
Itse vaellus oli n. 8 km mittainen ja sen aikana nousua oli yhteensä n. 350m. Korkeimmillaan kävimme n. 1700m:ssä. Alkumatka olikin monille rankkaa, kun nousimme ylös vuorta pitkin. Korkeimpaan kohtaan päästyämme nautimme eväitä hienolla taukopaikalla.
Lapset olivat vaelluksen aikana hyvin kiinnostuneita luonnon ihmeistä. Heitä kiinnostivat eri kasvit, kävyt, sienet ja erilaiset luonnonäänet. Pojat myös kokeilivat puuhun kiipeilyä ja isoille kiville nousua ja sieltä alas hyppimistä.
Lapset olivat vaelluksen aikana hyvin kiinnostuneita luonnon ihmeistä. Heitä kiinnostivat eri kasvit, kävyt, sienet ja erilaiset luonnonäänet. Pojat myös kokeilivat puuhun kiipeilyä ja isoille kiville nousua ja sieltä alas hyppimistä.
Ilon ja liikunnan lomassa lapset hakeutuivat myös suomalaisten aikuisen seuraan ja kävimme monia syvällisiäkin keskusteluja liittyen opintoihin, arabinaisten asemaan ja ihmisten mielikuvaan palestiinalaisista. Lapset kertoivat leimautumisesta terroristeiksi. Heidän käsityksensä on, että suurin osa ihmisistä ajattelee heidän olevan pahoja. Kerroin heille, että viiden vuoden vierailujeni aikana palestiinalaisleireissä tapaamani ihmiset ovat olleet vieraanvaraisia, ystävällisiä ja auttavaisia. Olen nähnyt, kuinka he ovat valmiita auttamaan heitä, jotka apua tarvitsevat - tällä hetkellä esimerkiksi syyrialaisia pakolaisia ja vuoden 2006 sodan aikaan libanonilaisia. Se on minusta kaikkea muuta kuin pahuutta. Päinvastoin. Se on sellaista hyvää, jota kohtaan hyvin harvoin. Uutisissa näemme sen toisen ääripään, ääripään pahuudesta ja poliittisesta ja uskonnollisesta valtataistelusta. Tekeekö se kaikista palestiinalaisista pahoja?
Matkalla keskustelin myös BAS:n Shatillan toimintakeskuksen johtavan sosiaalityöntekijä Jamilen kanssa EST-toiminnasta ja sen merkityksestä pakolaislapsille. Jamile nosti esille sen, että liikunnasta ja Beirutin maratontapahtumaan osallistumisesta on tullut tärkeä osa lasten elämää. Se on antanut heille mahdollisuuden saada onnistumisen kokemuksia liikunnan kautta. Ennen kaikkea maratontapahtumaan osallistuminen on tarjonnut lapsille mahdollisuuden kokea olevansa yhdenvertaisia muiden lasten kanssa. Jamile kertoi, että näitä kokemuksia lapset saavat hyvin harvoin. Jamile toivoi, että EST-hanke jatkuu ja että mahdollisuus osallistua maratontapahtumaan tarjoutuisi vielä suuremmalle joukolle lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti