Ehdenin vaellus Shatillan lasten kanssa

Tänä aamuna lähdimme varhain kohti Ehdenin luonnonpuistoa, joka sijaitsee Pohjois-Libanonin vuoristossa. Ehdeniin matkasimme yhdessä 18 Shatillan lapsen ja kolmen Shatillan BAS:n työntekijän kanssa. Jo ennen kuin pääsimme moottoritielle, soi bussissa musiikki ja tanssimme lasten kanssa bussin käytävillä. Laulu, rummutus, taputus ja tanssi loivat matkaan iloisen tunnelman ja hyvän alkuverryttelyn vaellukselle. Lapsilla oli hauskaa, kun suomalaisten lantiot eivät taipuneet aivan yhtä notkeasti ja rytmikkäästi kuin heillä, mutta se ei estänyt yhdessä tanssimista.

Matkanvarrella poimimme kyytiin jo tutuksi tulleen oppaamme Avediksen. Avedis sanoi hetken matkaa tehneenä, että täällähän on tänä vuonna rauhallinen meno. En tiedä, että yhtyisivätkö suomalaiset ensikertalaiset tähän kommenttiin.
 

Ehdeniin päästyämme Avedis kertoi meille sen monimuotoisesta luonnosta ja valisti muun muassa luonnosta huolehtimisesta ja siitä, ettei luonnonpuistossa roskia saa heittää libanonilaiseen tavalliseen tapaan olan yli maahan, vaan ne kerätään mukaan.
 

Itse vaellus oli n. 8 km mittainen ja sen aikana nousua oli yhteensä n. 350m. Korkeimmillaan kävimme n. 1700m:ssä. Alkumatka olikin monille rankkaa, kun nousimme ylös vuorta pitkin. Korkeimpaan kohtaan päästyämme nautimme eväitä hienolla taukopaikalla.
Lapset olivat vaelluksen aikana hyvin kiinnostuneita luonnon ihmeistä. Heitä kiinnostivat eri kasvit, kävyt, sienet ja erilaiset luonnonäänet. Pojat myös kokeilivat puuhun kiipeilyä ja isoille kiville nousua ja sieltä alas hyppimistä.
 

Ilon ja liikunnan lomassa lapset hakeutuivat myös suomalaisten aikuisen seuraan ja kävimme monia syvällisiäkin keskusteluja liittyen opintoihin, arabinaisten asemaan ja ihmisten mielikuvaan palestiinalaisista. Lapset kertoivat leimautumisesta terroristeiksi. Heidän käsityksensä on, että suurin osa ihmisistä ajattelee heidän olevan pahoja. Kerroin heille, että viiden vuoden vierailujeni aikana palestiinalaisleireissä tapaamani ihmiset ovat olleet vieraanvaraisia, ystävällisiä ja auttavaisia. Olen nähnyt, kuinka he ovat valmiita auttamaan heitä, jotka apua tarvitsevat - tällä hetkellä esimerkiksi syyrialaisia pakolaisia ja vuoden 2006 sodan aikaan libanonilaisia. Se on minusta kaikkea muuta kuin pahuutta. Päinvastoin. Se on sellaista hyvää, jota kohtaan hyvin harvoin. Uutisissa näemme sen toisen ääripään, ääripään pahuudesta ja poliittisesta ja uskonnollisesta valtataistelusta. Tekeekö se kaikista palestiinalaisista pahoja?

 

Matkalla keskustelin myös BAS:n Shatillan toimintakeskuksen johtavan sosiaalityöntekijä Jamilen kanssa EST-toiminnasta ja sen merkityksestä pakolaislapsille. Jamile nosti esille sen, että liikunnasta ja Beirutin maratontapahtumaan osallistumisesta on tullut tärkeä osa lasten elämää. Se on antanut heille mahdollisuuden saada onnistumisen kokemuksia liikunnan kautta. Ennen kaikkea maratontapahtumaan osallistuminen on tarjonnut lapsille mahdollisuuden kokea olevansa yhdenvertaisia muiden lasten kanssa. Jamile kertoi, että näitä kokemuksia lapset saavat hyvin harvoin. Jamile toivoi, että EST-hanke jatkuu ja että mahdollisuus osallistua maratontapahtumaan tarjoutuisi vielä suuremmalle joukolle lapsia.

 

Ehdenin vaellus vuoren rinteillä. (M.Heiskala)