Psykologi vapaaehtoistyössä Libanonissa: Pakolaisen elämä

Tiistaina suuntasimme kohti Baalbekia ja Wavelin pakolaisleiriä. Matka sujui nopeasti, kun samalla valmistelimme loppuviikon konferenssiesityksiä. Edellisenä päivänä oli tullut viesti, että valmiit esitykset toivottiin kahden päivän päästä. Hetkeksi stressitaso nousi, koska oma ohjelmamme oli suunniteltu hiukan eri tavalla. Libanonin-vapaaehtoistyömatkoilla olemme saaneet oppia, että joustavuus ja muutokset ovat osa arkea. Jos sitä ei kestä, tätä työtä on mahdoton tehdä.

Tervetuliaiskahvien jälkeen meidät kutsuttiin seuraamaan Palestiinan Punaisen Puolikuun ensiapukoulutusta. Opettaja oli niin hyvä, että ymmärsimme kielimuurista huolimatta, mistä oli kysymys. Meille tuttu Anne-nukke lepäsi pöydällä ja opettaja demonstroi niin Heimlichin otteen kuin elvytyksen sen avulla. Koulutuksen jälkeen pääsimme tapaamaan Solidaarisuussilmukoiden naisia, tästä löytyy raportti facebook-sivulla:
https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1628587000496014&id=198147196873342. Naiset tutkivat kiinnostuneesti suomalaisten naisten lahjoitusneuleita.

Tapaamisen jälkeen vierailimme vanhusten luona, joilla on kummit Suomesta. Tapasimme neljä vanhusta ja heidän omaisiaan. Jokaisessa kodissa oli tarjolla kahvia tai teetä. Perheet ovat erittäin köyhiä, mutta vieraanvaraisuus on sellaista, mitä en ole kokenut muualla.

Vanhusvierailujen jälkeen BAS:in keskuksen johtaja Aziza Shehade vei meidät tapaamaan Syyriasta paenneita palestiinalaisia. Heidän asumuksiaan on vaikea kuvata. Vierailimme hautausmaan huoltorakennuksessa ja entisessä uimalassa, joiden tiloja oli muokattu äärimmäisen vaatimattomiksi suojiksi pakolaisille. Uimalan rakennuksessa yksi perhe asui n. 3x3m olevassa huoneessa. Lapsi teki läksyjä patjalla, joka toimi myös myöhemmin makuualustana. Toisten kodit olivat samanoloisia. Millaiset olot mahtavat olla sen jälkeen, kun talvi ja sadekausi alkavat?