Psykologi vapaaehtoistyössä Libanonissa: Hyvinvointia luonnosta

Tällä hankematkalla meillä ei ole aikaa kolmen päivän työpajaan kuten tavallisesti. Sosiaalityöntekijöillä on meneillään työntäyteinen viikko ja meidänkään aikaresurssimme eivät mahdollista kolmepäiväisen työpajan järjestämistä. Mutta stressinsäätelypatikointia odotettiin niin innokkaasti, että se tuntui välttämättömältä. Kiireiden keskelläkin 20 sosiaalityöntekijää irrottautui päiväksi työpajaan. Olimme jo etukäteen joutuneet rajaamaan ulkopuolelle ryhmään kuulumattomia, mutta silti kaksi ylimääräistä osallistujaa tuli mukaan. Päättelimme tästä, että halukuutta stressinsäätelypatikoinnille on myös muissa ammattiryhmissä.

Matkaan lähdettiin aiempaan tapaan Mar Eliaksen pakolaisleiristä. Olimme jo vastassa siellä, kun sosiaalityöntekijöitä saapui pikkuhiljaa eri puolilta Libanonia. Poskisuukkoja ja iloisia tervehdyksiä vaihdettiin. Monet kertoivat, että he olivat odottaneet patikointia ja että se tulee tarpeeseen. Viime viikot ja kuukaudet olivat olleet kuormittavia sekä työssä että yksityiselämässä. Koettiin tärkeänä päästä luontoon liikkumaan ja rentoutumaan. Vetäjänä tuntui hyvältä kuulla, että odotukset ja motivaatio olivat korkealla.

Laulu ja äänekäs ilonpito alkoivat, kun bussi vihdoin pääsi liikkeelle kolme varttia myöhässä sovitusta ajasta. Matka taittui nopeasti Wadi el Salibin alueelle. Yhtenä ohjaajien stressitekijänä oli oppaan vaihtuminen. Tuttu oppaamme oli ulkomailla ja olimme rekrytoineet sähköpostin välityksellä hänen tilalleen Raja Saaden, jota emme entuudestaan tunteneet. Hän sai ennakkotietoa ryhmästä ja toiminnastamme ennen kuin yhteistyöstä päätettiin. Tästä huolimatta jännitimme, miten hän kohtaa osallistujat. Se osoittautui turhaksi heti kun Raja astui bussiin, hymyili ja tervehti iloisesti osallistujia. Vetäjien stressitaso laski saman tien ja jatkossakin oppaamme osoitti kykenevänsä ottamaan huomioon sekä osallistujien kunnon ja jaksamisen että sopeutumaan vetäjien suunnittelemaan ohjelmaan.

Patikointi aloitettiin aistien aktivointiharjoituksella, jonka jälkeen lähdettiin aistimaan luontoympäristöä. Maisemat olivat kauniita ja kävely taittui hyvää tahtia. Toisena harjoituksena tehtiin kymmenen minuutin hiljaisuuskävely. Ohjeena oli, että kävely oli tarkoitettu itselle, sen aikana ei tarvinnut kuunnella muita, ottaa vastaan muiden kokemuksia tai ajatuksia. Sai hetken vain kävellä, aistia luontoa ja olla omien tuntemusten ja ajatusten kanssa. Ahtaissa pakolaisleireissä työskenteleville ja asuville hiljaisuus ei ole tuttua. Sosiaalityöntekijöiden työssä he joutuvat kantamaan muiden ihmisten huolia ja murheita. Harvoin on aikaa itselle, aikaa pysähtyä kuulostelemaan, miten minä voin, mitä minulle kuuluu juuri nyt, mitä minä tarvitsen. Harjoituksella halutaan mahdollistaa hetki sille, että ei tarvitse olla vastaanottava osapuoli, että saa itse päättää mihin suuntaa huomionsa. Moni tulikin harjoituksen jälkeen kertomaan, että oli huomannut veden solinan, lintujen laulun ja miltä maa tuntui kävellessä jalkojen alla.

Lounastauon jälkeen pysähdyttiin stressihuutoharjoitukseen. Sen aikana saimme huomata, että huudolle ei enää ole niin suurta tarvetta kuin ensimmäisellä patikoinnillamme 2014. Toistuvat työpajamme ovat tehneet tehtävänsä, huuto on muuttunut nauruksi ja huumoriksi. Stressinpurkaminen on mahdollistanut sen, että voi rauhoittua ja hiljentyä. Kaikkein ensimmäisenä työpajapäivänämme 2014 saavutettiin minuutin hiljaisuus kovalla työllä. Viimeisenä stressinsäätelyharjoituksena toistettiin hiljaisuuskävely. Osallistujat olivat kokeneet sen hyvänä harjoituksena ja sen toistaminen tuntui heistä mielekkäältä.

Välitöntä palautetta työpajasta saatiin heti paluumatkalla. Kiitoksia tuli runsaasti ja useaan otteeseen kuulimme, että patikointi ja harjoitukset ovat tarpeellisia. Päivä patikoinnin jälkeen tapasimme kaksi osallistujaa Baalbekissa. Molemmat kertoivat, että olivat kärsineet kivuista ennen patikointia. Toisella oli ollut kipua niska- ja hartiaseudulla ja toisella kovaa päänsärkyä. Molemmilta kivut olivat hävinneet patikoinnin aikana. Uni oli maistunut ja kipu ei ollut palanut. Toinen heistä pohtikin ääneen, että ennen säännöllisesti toistuneet kävelylenkit ovat jäänet päivittäisestä ohjelmasta pois. Keskusteltiin siitä, voisiko ne aktivoida uudelleen. Laitettiin myös idea kävelypalavereista hautumaan.