Psykologi vapaaehtoistyössä Libanonissa: Mielenterveystyö kehittyy dokumentoinnin ja tutkimuksen avulla

Libanonin-matka huipentui Beit Atfal Assumoudin 11. Mielenterveyskonferenssiin, joka tänä vuonna järjestettiin yhteistyössä American University of Beirutin taiteiden ja tieteiden tiedekunnan kasvatustieteellisen osaston kanssa osaston johtajan Anies Al-Hroubin aloitteesta. Siksi konferenssitilat olivat yliopiston kampuksella arvokkaassa ja kauniissa ympäristössä.

Konferenssi oli kaksipäiväinen ja teemana oli sillan rakentaminen teorian ja käytännön välille. Erityisesti toivottiin, että käsiteltäisiin dokumentaatiota ja tutkimusta mielenterveysohjelmissa. Esitysten aiheet kattoivat laajan alueen, esim. sähköinen potilastietojärjestelmä, sähköiset työkalut sekä erityisesti pakolaisten mielenterveyteen liittyvä tutkimus ja käytännön työ. Ajankohtaisuutensa vuoksi sotatraumat saivat toisena päivänä tilaa. Konferenssin vaikuttavinta antia olivat tohtori Tania Bosquin (American University of Beirut) ja tohtoriopiskelija Alexandra Chenin (Harvard University) esitykset siitä, miten sotaa ja aseellisia konflikteja kokeneet lapset ja nuoret selviävät.

Bosqui oli työtoverinsa kanssa analysoinut laadukkaiksi arvioimiaan interventiotutkimuksia (17), joista kahdeksassa oli kliininen populaatio. Kun kyseessä olivat ei-kliiniset luokkatutkimusasetelmat, tutkimusevidenssi ei riittänyt muihin johtopäätöksiin kuin että interventiot lisäsivät lähinnä toivoa ja hyvinvointia. Kliinisellä populaatiolla interventiot olivat enimmäkseen kognitiivisen ja kognitiivisbehavioraalisen terapian menetelmiä, narratiivisia menetelmiä (Kid NET) ja mind-body-harjoituksia. Merkittävää toipumista havaittiin kognitiivisia ja kognitiivisbehavioraalisia menetelmiä käytettäessä ja jonkin verran Kid NETin avulla. Traumaperäisen stressihäiriön oireet, ahdistuneisuus ja depressio lievenivät, prososiaalinen käyttäytyminen lisääntyi.

Lisäksi Bosqui selvitti, mitkä ovat muutoksen perusmekanismit, kun pyritään lisäämään konfliktin kokeneiden lasten ja nuorten hyvinvointia, mielenterveyttä ja resilienssiä. Hän kävi kollegoineen läpi 13 katsausartikkelia vuoteen 2017 saakka. Ne kattoivat 34 maata ja yli 30.000 lasta. Muutoksen mekanismeja olivat mm. turvallisuus ja leikki; yhteisön ja perheen valmiuksien kehittäminen ja vakaumusjärjestelmien rooli; psykoedukaatio, taitojen kehittäminen, avuliaisuuden oppiminen; kognitiivinen uudelleenstrukturointi, narratiiviset menetelmät, avun pitkäkestoisuus sekä myönteisten tulosten heikkenemisen ehkäisy. Kielteisiä vaikutuksia oli silloin, jos sotaan liittyviä normaaleja reaktiota patologisoitiin ja jos keskityttiin yksittäiseen lapseen, kun sota on vaikuttanut koko väestöön. Interventiot on sovitettava paikalliseen kulttuuriin.

Loppupäätelmissään Bosqui totesi, että kliinisen hoidon lisäksi tarvitaan monia muita vähemmän tutkittuja muutosmekanismeja, kuten juuri leikki, turvallisuus, yhteisö ja perhe, paranemista edistävät perinteet, uskonto, uskomukset ja arvot. Sodan kokeneiden lasten tukemisessa on otettava huomioon kolme peruspilaria: monipuolisuus ja kattavuus; tuen jatkuvuus sekä tuen haittavaikutusten ehkäisy. Evidenssin saavuttamisessa on ongelmana, että tutkimuksen vaatimukset ja käytäntö eivät useinkaan kohtaa.

Alexandra Chen oli kollegoidensa kanssa tutkinut Bekaan laaksossa Libanonissa 300:n syyrialaisen 6-10-vuotiaan pakolaislapsen kognitiivista kapasiteettia. Tutkimuksessa käytettiin pelinomaisia menetelmiä, jotka oli kehitetty lasten ja nuorten pitkäkestoisen muistin, toiminnanohjauksen ja työmuistin tutkimiseen. Ne toimivat hyvin pakolaispopulaatiossa.

Osa tuloksista yllätti tutkijat. Ikä ei ennustanut kognitiivisia toimintoja. Myöskään kognitiivisella kapasiteetilla ei ollut yhteyttä trauman kanssa. Mutta kun lasten ja nuorten trauma-altistuksessa jatkossa eroteltiin toisistaan uhka- ja deprivaatiotrauma, havaittiin, että altistuminen uhkaavalle traumaattiselle tapahtumalle vaikutti toiminnanohjaukseen.

Tutkimuksen perusteella Chen päätteli, että pakolaislasten tutkimuksessa pitäisi mitata psykososiaalista stressiä. Se ennustaa hänen mukaansa paremmin kognitiivisia toimintoja kuin trauma. Outoa oli, että iällä ja toiminnanohjauksella ei ollut yhteyttä. Psykologisen kirjallisuuden mukaan iän lisääntyessä toiminnanohjauksen pitäisi parantua. Chen nosti esiin muutaman mahdollisen selityksen. Yksi mahdollisista on, että 8-10-vuotiaat lapset altistuivat traumatisoitumiselle 3-5-vuotiaina Syyrian kriisin alkaessa. Merkittävänä tekijänä hän piti, että vanhemmat pakolaislapset kokevat pienempiä enemmän stressiä, koska he joutuvat osaltaan huolehtimaan perheen toimeentulosta. Myös koulunkäynnin myöhästyminen pakolaisuudesta johtuen voi vaikuttaa.

Jotta pakolaislapset menestyisivät koulussa, tulisi Chenin mukaan integroida sosioemotionaaliset ja kognitiiviset tavoitteet. Kouluaineiden opetusohjelmat yksistään eivät riitä.

Psykiatri Madeleine Badaro Taha Beirutin perheneuvolasta kertoi syyrialaislapsista, jotka ovat tulleet Beit Atfal Assumoudin (BAS) hoitoon. Tämän vuoden alkupuolella (tammi-kesäkuu) syyrialaiset ovat lukumäärältään suurin potilasryhmä Beirutin perheneuvolassa. Heistä 84 prosentilla on merkittäviä terveys-, koulutus- ja psykososiaalisia erityistarpeita. Enemmistö saa tarpeenmukaista tukea, pienemmälle osalle on järjestetty psykososiaalisia interventioita ja samanvertainen osa on vielä odotuslistalla.

Lasten ongelmilla on geneettistä taustaa, koska hiukan yli puolella vanhemmat ovat serkuksia. Melkein neljännes lapsista on syntynyt pakolaisuudessa Libanonissa. Hiukan vajaalla ¾:lla on taustalla traumaattisia kokemuksia: Sukulaisia oli kuollut ja loukkaantunut tai kadonnut. Lapsi itse oli joutunut todistamaan väkivaltaisuuksia.

Syyrialaislapset kaipaavat kaikkea tuttua: kotia, koulua, vanhempia, sukulaisia, ystäviä, naapureita, kotikylää, jopa sen kiviä, ilmaa ja vettä. He toivovat mielenrauhaa ja arvostusta. He kaipaavat kuolleita sukulaisia ja menetettyjä vuosia. Monenlaisiin perheiden tarpeisiin ei ole saatu apua: lasten koulunkäynti, lääketieteelliset hoidot, työ, ruoka, kunnollinen asunto, raha perustarpeisiin ja palveluihin, vapaa-ajan harrastukset.

Psykologien Sosiaalisen Vastuun ja Arabikansojen ystävyysseuran yhteistyöjärjestö Beit Atfal Assumoud oli muutoinkin konferenssissa hyvin esillä. Järjestön eri toimintasektoreilta oli valmistettu posterit. Käsityökeskus esittäytyi ristipistotöineen. Esittelypöydältä löysimme vielä ostettavaa, vaikka olimme jo aiemmin vierailleet käsityökeskuksessa. Salin puolella henkilökunta hoiti mallikkaasti järjestelyjä ja spiikkauksia.

Esityksissä valottui BAS:in toiminta lasten ja heidän perheidensä mielenterveyden edistämiseksi. Järjestössä kehitetään musiikkiterapian käyttöä. Siihen liittyen muutamat työntekijät saavat Italiassa koulutusta ja antavat jo lapsille musiikkiterapiaa. Musiikkiterapiakoulutusta koordinoi PrimaMaterian Deborah Parker, joka esitteli hanketta yhdessä muiden kouluttajien ja Lialiane Younesin kanssa.

Psykologi Arda Kashkashian Nahr el-Baredin perheneuvolasta kertoi naisten psykodraamaryhmästä, johon osallistujat olivat olleet hyvin tyytyväisiä. Puheterapeutti Tarek Feghali hahmotti kymmenvuotisen työn tuloksia El-Bussin perheneuvolassa. Perinteisestä yksilötyöskentelystä toimistossa on aktivoiduttu ulospäin kotikäynneille, vierailuille päiväkoteihin ja kouluihin, otettu vanhemmat aputerapeuteiksi… Beddawin perheneuvolassa oli pohdittu oppimisvaikeuksien ja sosioekonomisen ympäristön välistä yhteyttä (Edith Merhi).

Monessa BAS:in edustajien esityksessä tuli esiin, että yhteistyö Psykologien Sosiaalisen Vastuun ja Arabikansojen ystävyysseuran kanssa on ollut hyvin tärkeää palvelujen järjestämiselle ja niiden kehittämiselle. Järjestöjen edustajista Sirkku Kivistö ja Irja Kandolin olivat henkilöinä mukana ohjelmassa vaikkakin poissaolevina. Heillä oli yhteinen esitys Liliane Younesin ja Fatima Khaizaranin kanssa erityislasten kummihankkeesta, jossa suomalaisten tuella on ollut ratkaiseva merkitys.

Paikalla sen sijaan olivat psykologit Riikka Toivanen ja Maiju Tokola. He pitivät esityksen ja työpajan vanhemmuudesta ja mentalisaation tukemisesta. Työpaja oli täynnä innokkaita ammattilaisia, joilla oli halua oppia uusia taitoja omaan työhönsä.

Omassa esityksessämme tarkastelimme, miten ryhmämuotoista EMDR-menetelmää voidaan hyödyntää tukemaan stressinsäätelyä ja vahvistamaan pakolaisten kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden voimavaroja. Työpajassa demonstroimme BAS:in sosiaalityöntekijöille järjestämiemme stressinsäätelytyöpajojen sisältöä sekä dokumentoinnin käyttöä näiden toimintojen seurannassa ja kehittämisessä. Mutta siitä myöhemmin lisää.