Ensimmäinen päivä
Libanonissa alkoi yhteistyöjärjestön toiminnanjohtajan Kassem Ainan tapaamisella
Beit Atfal Assumoudin (BAS) toimistossa. Kävimme läpi tulevan viikon ohjelman
ja sovimme käytännön järjestelyistä. Tapaamisessa keskustelimme myös Libanonin
pakolaistilanteesta. Maassa, jonka asukasluku on
suurinpiirtein sama kuin Suomen, on tällä hetkellä arviolta 1.5 miljoonaa
Syyriasta tullutta pakolaista pitkäaikaisten palestiinalaispakolaisten lisäksi. Suomalaisessa julkisuudessa toistuva ilmaisu "pakolaiskriisi" tuntuu vähättelevältä Libanonissa. Suomeen ja Eurooppaan verrattuna täällä voisi puhua pakolaiskatastrofista.
Kokouksen jälkeen
suuntasimme matkamme kohti Shatilan pakolaisleiriä. Psykoterapeutti Markku oli
ensimmäistä kertaa Shatilassa. Hänelle pakolaisleirivierailusta
jäi päällimmäisenä mieleen kurjuus ja ahtaus. Kurjuus näkyi kapeiden katujen
yllä roikkuvina sähköjohtoina, päälle tippuvana vetenä ja ihmisten kotien
ahtautena. Sen vastapainoksi nousi kuitenkin isona valopilkkuna työ Shatilan
toimintakeskuksessa ja työntekijöiden sinne rakentama ympäristö. Ahtaat tilat olivat siistit ja hyvässä
järjestyksessä. Samoin Markku arvosti toimintakeskuksen työntekijöiden ammattillista
ja käytännönläheistä työotetta.
Päivä oli täynnä
merkittäviä kohtaamisia. Tuntui, että kiireen ja työn keskellä ihmisillä oli
aikaa pysähtyä kohtamaan, kuuntelemaan ja jakamaan työkokemuksiaan. Vaikka työtilanteet tuntuivatkin välillä kaoottisilta, työntekijät pystyivät arvioimaan ja työstämään sen, mikä tilanteen kannalta oli olennaista. BAS:in työntekijät välittävät omalla työotteellaan sitä, että jokainen ihminen on tärkeä.
|
Koulusta kotiin. Kuva: Kirsti Palonen |
|
Terveyskasvatusta päiväkodissa. Kuva: Kirsti Palonen |
|
Jokaisen työlle on oma lokero. Kuva: Kirsti Palonen |
|
Shatilan katukuvaa. Kuva: Nina Lyytinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti