perjantai 27. lokakuuta 2017

Koulutusta ja uusia suunnitelmia


Yksi tavoitteemme tällä hankematkalla on arvioida mahdollisuuksia järjestää  kouluttajakoulutusta stressinsäätelytyöpajoihimme osallistuneille sosiaalityöntekijöille. Keskiviikkona sosiaalityöntekijät kokoontuivat BAS:in keskuksessa Mar Eliasin pakolaisleirissä. Sinne toiminnanjohtaja Kassem Aina oli ohjannut meidät keskustelemaan aiheesta.

Paikalle saapuessamme läsnä oli vasta muutamia sosiaalityöntekijöitä, joiden kanssa olimme patikoineet kaksi päivää aikaisemmin. Tavanomaisissa oloissa vähän liikkuvat naiset tunsivat edelleen fyysisen rasituksen lihaksissaan, mutta olivat muuten tyytyväisiä maanantaipäivään. Odotellessa Nina veti venytyssession käyden läpi lihasryhmät, joita naisten mukaan jomotti. Naamat olivat välillä irvessä, mutta hauskaa oli.

Sitten osoittautuikin, että sosiaalityöntekijöillä oli alkamassa koko päivän koulutus. Kouluttaja odotti, että kauimpaa tulevatkin sosiaalityöntekijät saapuisivat ja päästäisiin aloittamaan. Tilanne oli meille tuttu ja päätimme olla viemättä häneltä aikaa lyhyttä asian esittelyä enempää. Nina kertoi sosiaalityöntekijöille palautteemme siitä, että he ovat edistyneet harjoitteissa ja luonnossa liikkumisessa siinä määrin, että selvitämme kouluttajakoulutuksen aloittamista. Osallistujat olivat yleisesti motivoituneita jatkamaan hanketta tähän suuntaan, ja totesimme, että jatkossa heille tehdään tästä kysely.

Mar Eliasista siirryimme Saidan perheneuvolan tiimikokoukseen. Siellä keskusteltiin potilaista, joiden kautta paljastui, miten vaikeiden ongelmien kanssa työntekijät painivat: Potilailla oli kehitysvammaisuutta, puhehäiriöitä, orgaanisia ongelmia, käyttäytymishäiriöitä, depressiota, keskittymisvaikeuksia, oppimisvaikeuksia, autistisia piirteitä, monenlaisia kotiongelmia… Perheenjäsenet kärsivät depressiosta, ja taloudellinen tilanne oli yleensä huono. Vanhemmuus saattoi olla pahasti hukassa eivätkä lapsipotilaat saaneet kotoa tukea ongelmissaan.

Perheneuvolassa oli ollut useita yrityksiä aloittaa vanhemmille ryhmiä, mutta niissä ei ollut päästy alkua pidemmälle. Vanhemmat eivät tulleet ryhmien kokoontumisiin. Nyt suunnitelmissa on vaihtaa suuntaa. Sosiaalityöntekijöitä koulutetaan antamaan leirissä koulutusta aiheista, jotka ovat osoittautuneet tärkeiksi potilastyössä.

Beit Atfal Assumoudissa on ollut valmisteilla mielenterveystyön strateginen suunnitelma, jonka on tarkoitus strukturoida ja yhtenäistää työtä viidessä perheneuvolassa. Luonnos on jo ollut kommentoitavana perheneuvoloissa.

Viereisen Ein el-Helwehin pakolaisleirin turvallisuustilanne on koko ajan epävakaa. Työntekijät totesivat sen yhdeksi syyksi poissaoloihin. Vanhemmat saattavat pelätä lähteä leiristä perheneuvolaan. Jos pois ollessa alkaa jokin selkkaus, he eivät mahdollisesti pääsisi takaisin kotiin. 


Mar Eliasin pakolaisleirin sisääntulokuja. Kuva: K.Palonen
Patikoinnissa kipeytyneitä lihaksia venytellään. Kuva: KP
Motivoituneita sosiaalityöntekijöita. Kuva: K.Palonen
Saidan perheneuvolan tiimikokouksessa. Kuva: K.Palonen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti